Sonaatti Miriamille

"Sinä tunsit minun saareni ainostaan kesällä. Ja minustakin sinä tunsit vain sen puolen. Kesäpuolen. Ja ehkä vähän kevättä. Mutta et koskaan nähnyt pitkää, pimeää, hiljaista talvea. En koskaan kutsunut sinua sinne. Tiesitkö, että sellainen oli olemassa? Ajattelitko koskaan, että minussa täytyi olla toinen puoli? Vai etkö halunnut tietää siitä? Oli hetkiä jolloin olin aivan vähällä kertoa sinulle. Mutta hetki ei koskaan tuntunut oikealta. Enkä koskaan tuntunut löytävän oikeita sanoja. Löysin ne vasta paljon myöhemmin, kauan sen jälkeen kun olin menettänyt sinut."

Ruotsalaisen Linda Olssonin uusi romaani Sonaatti Miriamille kertoo äärimmäisessä kipeydessäänkin uskomattoman kauniin kertomuksen rakkaudesta, joka on hiljaisuuttakin vahvempi voima.
   Sonaatti Miriamille on tarina Adamista, joka menettäessään tyttärensä alkaa etsiä omaa historiaansa ja perheensä tarinaa. Hänen elämänsa kietoutuu yhteen kauniin mutta haavoitetun Cecilian tarinan kanssa. Yhdessä nämä kaksi särkevät hiljaisuuden muurin, joka on vienyt heiltä oikeuden niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin.
   Olsson kuvaa sanojen syvällä voimalla hiljaisuutta, vaijennettua menneisyyttä, joka uhkaa niellä alleen kokonaisen ihmiselämän. Ääneen lausuttuna menneisyyden haamut kuitenkin menettävät pelottavan hahmonsa. Taustana tarinalle toimivat toisen maailmansodan vuodet ja Holokaustin tummat sävyt.

" Sinäkin taidat tietää sen", sanoit hitaasti, " Että meidän pitää yrittää saada itsemme ymmärretyiksi. Ja, että meidän on esitettävä kysymyksiä, joiden avulla opimme ymmärtämään toisia. Se saattaa tehdä kipeää, mutta on pakko yrittää" 


" Mutta sanat on löydettävä, sillä ilman sanoja ei ole juuri mitään"
-Szymon Laks, Music of Another World